Epäterve positiivisuus

Tunteiden ohittaminen ja epäterve positiivisuus ovat asioita, joille itse olen varsin allerginen. Tämä on valitettava trendi mm New Age -piireissä, joissa tietyt tunteet ovat väärin, tai vaihtoehtoisesti ajatellaan, että avoimuus on sitä, että jatkuvasti täytyy ruotia asioita “rehellisyyden nimissä”.

Minua itseäni on koetettu useastikin syyllistää siitä, että olen pitänyt napakasti rajoistani kiinni, kun niitä ei ole kunnioitettu, ja sanonut mitä tunnen – suoraan. Olen täten ollut se “vaikea ihminen” ja “hankala tyyppi” – se “ei riittävän tietoinen ihminen”. Itse koen, että tässä ajassa on entistä tärkeämpää opetella yhdistymään vahvemmin oman sydämensä totuuden kanssa, oppia ohjautumaan sisältä, ei ulkoa päin. Ja tietoisuus nimenomaan on minusta sitä, että tulemme tietoiseksi rajoistamme, tunteistamme ja tarpeistamme, sekä omasta hyvästä ja pahasta, jotta varjot eivät ota meistä valtaa. Jos emme myönnä itsessämme vaikkapa vihan, kateuden ja häpeän tunteita, alkavat ne sabotoida polkuamme pinnan alla, tiedostamattomalla tasolla.

Olen myös tehnyt selkeää rajanvetoa ns “henkisiin piireihin”, sillä minulle henkisyys on jotakin ihan muuta, kuin tunteiden ohittamista, manipuloivaa käytöstä ja epäsuoruutta, selän takana juoruilua, leiriytymistä, uhriutumista, “happy happy joy joy” -meininkiä, tai haavoista käsin jakamista. Tai sitä, että asioista ei voida keskustella ilman hirveää draamaa. Usein saatetaan myös haitallisesti oppia voimattomuuteen, jos ajatuksena on, että joku “henkinen opettaja” tai muu “parempi ihminen” tietää itseäni paremmin mikä minulle on hyväksi. Ja toki tässä nyt yleistän – tämä ei luonnollisestikaan ole koko totuus.

Minulle henkisyys on ennen kaikkea sitä, että opimme entistä paremmin luottamaan sisällämme asuvaan guruun, eli oman sydämemme viisauteen. Tämän viestin jakaminen on myös oman sydämeni missio. Koen, että henkisyys on luonteva osa elämää, joka pohjautuu kaiken olevan kunnioittamiseen, ja ennen kaikkea itsen kunnioittamiseen. Välillä se on kovin vaikeaa, mutta asia jota haluan harjoitella jatkuvasti. Että osaisin arvostaa omaa ainutlaatuisuuttani. Etten lähtisi miellyttämään, vaan toimisin kuten sydämessäni oikeaksi tunnen. Tällöin en myöskään koskaan voi todellisuudessa loukata ketään. Mutta jos en uskalla puhua omaa totuuttani tai olla suoraselkäisesti sitä mieltä mitä olen, teen karhunpalveluksen samalla myös muille.

Aiemmin syyllistyin helposti, ajattelin että “totta – taisinpa olla ikävä ihminen”, jos minua kritisoitiin rajoistani. Ja tunsin myös häpeää. Vasta myöhemmin tajusin, että hemmetti, olen koko ajan toiminut oikein ja seissyt itseni puolella, se vain ei ole ollut toisista kivaa. Sillä yllättävän usein se voi aiheuttaa reaktioita muissa, kun pidämmekin puolemme.

Olen aiemmin ollut sellainen, joka todella ajattelee liikaakin mitä muut ajattelevat. Nyt harjoittelen sitä, että välittäisin vähemmän. Ja se ei tarkoita välinpitämättömyyttä vaan sitä, että arvostan itseäni niin paljon, että laitan itseni etusijalle. Kuuntelen omia tarpeitani ja kunnioitan rajojani. En suostu mihin tahansa, ja luotan tunteeseeni. Jos joku asia tuntuu huonolta, se usein on sitä. Sydän ja intuitio kyllä kertovat – kunhan pysähdyn kuuntelemaan enkä sokeasti usko muiden näkemyksiä absoluuttisena totuutena. Se mikä on totta minulle ei välttämättä ole sitä toiselle, ja päin vastoin.

Epäterve positiivisuus menee ainakin itselläni ihan luihin ja ytimiin asti – se todella on myrkyllistä, kun aistin kuinka ihmisen sanat, todellinen tunnetila ja energia ovat ristiriidassa keskenään. Kaikki hankalat tunteet pyritään ohittamaan ja kieltämään. Kaiken tulisi olla vain “rakkaudellista” ja “hyvässä hengessä” tapahtuvaa, jotta kaikilla on “kivaa.” Ja koska negatiivisuus lisää negatiivisuutta, täytyy keskittyä vain “valoisiin” asioihin. Itse koen, että tällä ajattelutavalla sairastutamme itsemme ja toisemme. Siksi itse kutsun tätä toksisen positiivisuudenkin nimellä kulkevaa asiaa nimenomaan epäterveeksi positiivisuudeksi.

Rakkaus on minulle sitä, että pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen – itselleni ja muille. Ja se on välillä hurjan vaikeaa! Kuitenkin – ilman rehellisyyttä emme voi olla oikeasti näkyviä. Jos emme uskalla ilmaista mitä aidosti tunnemme – miten voimme puhua läheisyydestä, aidosta yhteydestä tai rakkaudesta? Rakkautta ei myöskään voi olla olemassa ilman terveitä rajoja. Muuten on kyse ihmissuhdepeleistä, joita pelaamalla opimme ansaitsemaan rakkautta eri tavoin. Esimerkiksi paijaamaan toista rauhalliseksi, jotta vältytään mahdolliselta konfliktilta.

On toki tärkeää, että emme jää vellomaan kurjuuteen tai pyöritä samoja negatiivisia keloja päivästä toiseen. Se ei luonnollisestikaan ole hyväksi. Mutta on suuri ero sillä pitääkö kaiken olla vain “blissiä” vai onko aidosti ok kohdata ihan kaikki tunteet, jotta voi voimautua. Pysähtyä tuntemaan ja kuuntelemaan mitä tunne haluaa kertoa minulle tässä ja nyt. Ja sitä miltä tunne tuntuu kehossani. Olemme yhteiskunnassamme tehokkaasti oppineet välttelemään tunteita ja ohittamaan tunteiden viestit. Ei siis ihme, että patoutuneet tunteet sitten räiskyvät holtittomasti tai kääntyvät sisäänpäin ja ilmenevät esimerkiksi masennuksena.

Usein tunteiden panttaaminen ja kohtaamattomuus aiheuttavat ongelmia ennemmin tai myöhemmin. Jos ihminen ei ole sinut omien varjojensa kanssa, ja työskentele niiden kanssa rakentavasti niin, että ne tulevat näkyväksi, alkavat ne tehdä tihutöitään pinnan alla. Hyväksymällä pimeyden itsessämme luomme samalla lisää tilaa valolle, jotta varjomme eivät suotta tee kasvupyrähdystä itsemme yli.

Fakta on, että olemme ihmisiä. Meille on syystä annettu KAIKKI ihmistunteet. Itselleni ihmisyys on ollut hankala rasti, etenkin tiettyjen tunteiden äärellä on edelleen tosi haastavaa olla. Mm häpeä ja apatia sekä kateus aiheuttavat minulle vieläkin harmaita hiuksia. Mutta joka kerta, kun uskallan antautua kohtaamaan tunteen, kuuntelen tunteen viestejä, ja sanoitan, kirjoitan tai piirrän niitä auki – olo helpottuu aina. Ja tunnen kuinka laajennun ja kasvan – varjoani suuremmaksi.

Tunteiden kohtaamista käsittelemme paljon myös verkkoryhmässä, jota ohjaan Maria Akatemiassa. Usein naisen väkivallan käytön takana voi olla vuosia kestänyttä tunteiden tukahduttamista. Ei toki aina, mutta usein. Siksi koen tunteiden, sekä oman sisäisen lapsen & sisäisen viisaan vanhemman kanssa työskentelyn niin tärkeänä – se on parhaimmillaan ennaltaehkäisevää, hyvinvointia vahvistavaa työtä, jonka tavoitteena on aina yksilön voimautuminen ja vastuunotto – sekä omasta hyvästä että omasta pahasta.

En usko, että meistä kenellekään ihmisyys on helppo rasti. Mutta uskon, että mitä enemmän sallimme tunteidemme virrata elämässämme, kohtaamme meille vaikeita tunteita sen sijaan että ohitamme ne tai pakenemme niitä, sen paremmin voimme.

PS Mäenpään Outin ja minun Matkalla Näkyväksi -pienryhmässä tutkimme näitäkin asioita yhdessä. Ryhmään on vielä YKSI peruutuspaikka äkkilähdöllä lauantaille 23.3. – onko se ehkä sulle?

Lue lisää: https://www.horselistener.eu/matkalla-nakyvaksi-2/pienryhma-2019-2020/

PPS Olen myös aloittamassa intensiivikurssin kesäkuussa, jossa tutkimme yhdessä naisen aggressiota, sekä muita ihania ihmistunteita mm luovan kirjoittamisen, intuitiivisen piirtämisen, sekä hevosten hoitavan läsnäolon tuella! Olen pitänyt kohta vuoden verran ryhmiä ja tehnyt työskentelyä yksilöasiakkaiden kanssa Britt-Marie Perheentuvan perustamassa Maria Akatemiassa naisen aggression äärellä, ja teema kiehtoo minua paljon! Erityisesti siksi, että meidän naisten (toki miestenkin, mutta itse keskityn työssäni naisiin) on aika opetella ottamaan aggressio käyttöömme rakentavana elämänvoimana, jota se pohjimmiltaan on. Nyt palan innostuksesta integroida Maria Akatemiassa oppimaani omaan työhöni. Tämä tulee rikastuttamaan omien koulutusteni ja luentojeni sisältöä entisestään!

Lisää infoa kesän intensiivikurssista tulee nettisivuilleni heti kun ehdin asian äärelle rauhassa istahtaa! Kysy lisää, jos kiinnostuit: nona@horselistener.eu – ryhmään mahtuu max 10 hlö.